Näyttelyt
Menneet näyttelyt

Ryhmänäyttely Laterna Magicassa 12.3.–29.3.2025
Millainen yhteisö kestää muutoksen keskellä?
Miten hyväksyä se, että kaikki liikkuu?
Mikä auttaa ymmärtämään sitä, mistä tulee ja mihin on matkalla?
Kehä
on taidenäyttely, jonka teokset kasvavat pohjoiseurooppalaisten
kansojen uskomuksista, juhlista, tavoista ja esinekulttuurista, tulkiten
perinteitä ennakkoluulottomasti, uusia merkityksiä etsien. Kehä
käsitteenä voidaan liittää vuodenkiertoon, ihmiselon ja sukupolvien
kiertoon ja lopulta koko elonkehään.
Näyttelyyn on kutsuttu mukaan taiteilijoita, muotoilijoita ja taidekäsityöläisiä ja sen yhteydessä toteutetaan lisäksi työpajoja ja performansseja.

12.8.-3.10.2021
Muistoa kunnioittaen
Näyttely jatkaa ihmisen tuhoavan luontosuhteen teemaa, jota Helkala on työstänyt viime vuosina. Esille on tulossa useita uusia teoksia, mutta ripustuksessa on mukana myös aiemmin valmistuneita töitä.
Avajaisia
ei järjestä ja Taiteiden yökin peruttiin, mutta näyttely aukeaa klo. 12.00.
Tervetuloa!

1.-18.10.2020
Teoksia itsekkyydestä
B-GALLERIA Projektitila
Avajaiset 30.9.2020 klo. 18.00-20.00 tervetuloa!
Teoksia itsekkyydestä -näyttely ottaa kantaa ihmisten aiheuttamiin joukkosukupuuttoihin ja eläinten kärsimykseen. Taiteilija Elina Helkala haluaa kommentoida taiteellaan ihmisten julmaa itsekkyyttä luontoa ja sen lajeja kohtaan. Tässä näyttelyssä Helkala tuo esille ihmisen vuoksi ahdinkoon joutuneen sarvikuonon sekä, koirien julman ja epäeettisen ylijalostuksen.

28.4.-27.6.2020
NYTT 2020 c/o Titanik
Turun jokirannassa Titanik-gallerian ikkunassa voi tämän viikon katsella tummanpuhuvia teoksiani. Valitettavasti galleriaan sisään ei pääse, mutta parhaimman katselukokemuksen saa hämärällä, eli yökävelylle Aurajokirantaan. Omien teosteni lisäksi näytillä on Sara Vertasen videoteos.
Näyttely kuuluu Turun taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden opinnäytetyönäyttelyiden kokonaisuuteen, joka koronan vuoksi siirtyi Titanik-galleriaan.
Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta valmistuvien kuvataiteilijoiden yhteisnäyttely.
Tervetuloa avajaisiin torstaina 26.3.klo 16-17 Turun Vartiovuoren Vesisäiliö
klo 17-18 Brinkkalan galleria ja Ullakko
klo 18-20 Turun Taidehalli